tiistai 24. tammikuuta 2017

Mikael Niemi: Aivot pellolle

Ei ole helppoa olla 16-vuotias poika. Tähän tulokseen tulen joka päivä töissä - pienen maaseutukoulun äikänmaikkana. Helppoa ei ole Mikael Niemen Aivot pellolle -romaanin (suom. Outi Menna, WSOY, 2011) päähenkilölläkään, 16-vuotiaalla lukiolaispojalla, joka on rakastunut koulun kauneimpaan tyttöön. 

Mikään varsinainen rakkausromaani teos ei ole, vaikka ihastuminenkin juonteena löytyy. Minäkertoja toteaa olleensa näkymätön, vaan nyt hän aikoo näkyväksi. "Kuudentoista vuoden ajan olen ollut harmaa. Voin puhua nyt suoraan, kun kaikki on joka tapauksessa mennyttä. - - Nyt elämäni on ohi ja kirjoitan tätä raivon vallassa, kynä tärisee kädessäni, minun tekisi mieli huutaa, hajottaa jotain, tuhota." Näkyväksi koulussa kertoja yrittää tulla pukeutumalla äidin siivoustakkiin ja kulkemalla tietoisesti räkä poskella. Hän haluaa osoittaa, ettei toisten mielipiteillä ole hänelle väliä. 

Väliä on kuitenkin sillä, että p-päät jahtaavat Pållea, vaikka tämä ärsyttävä nörtti onkin. Kertoja saa siinä sivussa "turpiinsa" Pållea puolustaessaan. Ja Pållen vanhemmat! He vasta kummallisia ovatkin. Pållella on salaisuus, jonka piiriin kertoja hiljalleen pääsee. Tämän salaisuuden selville saaminen ei millään tavalla helpota kertojan angstia. 

Turhautuneisuutta ja elämän vaikeutta kuvastavat myös luma-linjalla lukiossa opiskelevan kertojapojan runot, joita hän salaa käy laittamassa taidelinjan ilmoitustaululle. Miksi rehtori repii ne aina pois? Mitä runoista ajattelee vihreäsilmäinen Lavendel?

Niemen teos on pääosin synkeä mutta samalla lempeän itseironinen, teemoiltaan aina yhtä ajankohtainen. Mikä ero on todellisuudella ja väkivaltaisilla kuvitelmilla?

Tämä menee Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: Kirja kirjailijalta, jolta olen aiemmin lukenut vain yhden kirjan. Se yksi oli Populäärimusiikkia Vittulajänkältä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Suvi Piiroinen: Pahaa parempi

Sata suomalaista 2017 - osa 3

Sain mieheltäni joululahjaksi dekkarin. Suvi Piiroisen esikoisteos Pahaa parempi (Myllylahti, 2016) sijoittuu Joensuuhun ja esittelee meille rikostutkija Rob Peuran ja hänen kollegansa Väinö Rossin. Paikkakunta voisi olla mikä tahansa, jokea ja muutaman satunnaisen sivuhenkilön murretta lukuun ottamatta mikään ei erityisesti viittaa Joensuuhun. 

 Tapahtumat lähtevät liikkeelle 9-vuotiaan Mian katoamisesta. Mia on ollut koulun liikuntakerhossa, mutta ei odotakaan äitiään sovittuun aikaan sovitussa paikassa. Itsenäisyyspäivään valmistautuva koulu ja koko kaupunki on varpaillaan, vanhemmat vahtivat tyttöjään tarkasti - myös Rob Peura ja hänen vaimonsa Anna, joiden tytär Lotte on kadonneen Mian luokkatoveri. Mirinda-äiti ei pysty muuta tekemään kuin jakamaan ilmoituksia kadonneesta tyttärestään. Aika kuluu, joulu lähestyy. Tutkimukset junnaavat paikoillaan, kunnes poliisit saavat nimetöntä postia. Kuka on "apuri" ja mikä hänen roolinsa on? 

Rob Peuran ja hänen perheensä tapahtumien ohella seurataan Väinö "Väiski'' Rossin elämää. Herkkuja rakastava Väiski elelee kahden kissansa Kissan kanssa. Väiski osaa olla tukena Mian äidille, murtuneelle Mirindalle. Teoksessa kulkee myös sivujuoni Mian koulun opettajan Tean parisuhdekuvioita seuraten. Myös koulun vahtimestari, vanha Arvidsson, saa paljon tilaa kerronnassa.

Teoksessa on siis todella paljon henkilöitä, ja välillä lukija pohtiikin, onko jokaisen rooli kovin tärkeä. Henkilöiden runsaus saa kuitenkin selityksensä teoksen loppupuolella. Juonenkäänteet ovat hyvinkin dekkarimaisia, kuitenkaan kauheuksilla mässäilemättä. Jotkin tapahtumat jäävät kokonaisuuden kannalta irrallisiksi ja epäselviksikin, ja henkilöiden välinen dialogi ei aina ole kovin luontevaa. Myös muutamat henkilöiden nimet ovat minusta kummallisia. Kaiken kaikkiaan Pahaa parempi kuitenkin lupailee hyvää tältä kirjailijalta. Teoksen takakannessa luvataankin, että jatkoa on tulossa. Sitä odotellessa. 

Helmet-lukuhaasteessa kirja menee kohtaan 42. Esikoisteos.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Jo viime kesänä ostin Elena Ferranten Loistavan ystävän itselleni. Minulle tahtoo käydä niin, että ostamani kirjat hukkuvat kirjastosta kannetun pinon alle. Niin kävi Loistavalle ystävällekin. Nyt vihdoin luin sen, ja olen hurmioitunut tavasta, jolla Ferrante johdattaa lukijansa 1950-luvulle, Napolin lämpimille kaduille.


Teoksesta on kerrottu paljon eri lukublogeissa, mutta en niitä juurikaan etukäteen lukenut spoilaamisen pelossa. Teoksen lähtötilanne on, että Lilan poika soittaa äitinsä ystävälle Elenalle, teoksen minäkertojalle, ja kertoo äitinsä kadonneen. Kertoja lähtee pian takaumana purkamaan hänen ja Lilan ystävyyttä lapsuudesta alkaen nuoruusvuosiin ja varhaisaikuisuuteen. Hän kertoo kahden napolilaistytön eriskummallisesta kilpailusta ja kateudesta - mutta ennen kaikkea ystävyydestä, siteestä, jota mikään ei voisi rikkoa. Kummankin mielestä toinen on "loistava", tavalla tai toisella. Yhdessä he puolustavat toisiaan, selviytyvät joskus väkivaltaisestakin ympäristöstä, jakavat haaveensa.

Loistava ystäväni on kehitysromaani. Saamme kokea Elenan (ja siinä sivussa myös Lilan) kasvun ja kehityksen pikkutytöstä nuoreksi naiseksi, mutta myös henkisen kasvun ja elämänpiirin laajenemisen. Samalla muuttuu kotikatu. Hevosvaunut vaihtuvat autoiksi, vihanneksia ei enää myydä käsikärryistä vaan modernista liikehuoneistosta.

"Kesän alussa aloin tuntea jotakin, mitä minun on vaikea pukea sanoiksi. Huomasin, että Lila oli hermostunut, hyökkäävä, kuten aina, ja olin tyytyväinen että hän oli taas oma itsensä. Mutta vaistosin hänen vanhan olemuksensa taustalla tuskan, joka häiritsi minua. Hän kärsi, enkä kärsinyt katsella hänen kärsimystään. Halusin hänen olevan erilainen kuin minä, kaukana minun tuntemistani ahdistuksista. Ja levottomuus,  jota hänen haurautensa minussa herätti, muttui salaisia teitään ylemmyydentunteeksi."

Loistavassa ystävässä ja Silvia Avallonen Teräs-teoksessa on jotain samaa henkilöhahmoissa. Ehkäpä se vain on kovan ja luisevan lapsenvartalon kuvaus tai ikkunasta huutelu ja meteli. Toisaalta siinä missä Teräs-teoksen pikkukaupunki on lopettanut kasvamisensa ja jähmettynyt paikoilleen, napolilainen esikaupunkialue on muutoksen tilassa. Enpä malttaisi odottaa jatko-osaa.

Helmet-lukuhaasteessa Loistava ystäväni sijoittuu kohtaan 7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Tuula-Liina Varis: Huvila

 Sata suomalaista 2017 - osa 2

Tuula-Liina Variksen teoksia olen lukenut aiemminkin. Ainakin Vaimoni jäi jonnekin alitajuntaan kummittelemaan. Variksen uusin, Huvila, odotti pitkään lukemistaan yöpöydällä. Kun sitten viimein ehdin siihen tarttua, se imaisi minut 1920 - 30-lukujen maailmaan. 
 

Teoksen päähenkilö on Raakel, turkulainen opiskelijatyttö, joka serkkunsa Juhanin kautta tutustuu Aksel Korkeakorpeen. Eipä aikaakaan, kun tämä levoton taiteilijasielu ja kosmopoliitti vie Raakelin vihille ja huvilaansa Korpivillaan. Kaupunkilaistyttö opettelee puutarhanhoitoa ja kotieläinten hoitoa saadakseen evästä itselleen ja boheemille miehelleen - mutta sitä ennen tehdään häämatka Marrakeshiin. 

Aksel häipyy aina välillä salaperäisille matkoilleen, ja Raakel jää taloon kolmestaan vauvansa Leean ja Selma-apulaisen kanssa. Raakel välttelee vanhempiensa tapaamista. Hän on päättänyt selvitä. Kaiken takana kuuluu kumu maailmalta. Saksanmaalla marssitaan. Onneksi Korpivilla on kaukana kaikesta, sitä eivät pommikoneet uhkaa. 


Variksen teksti on rönsyilevää mutta kuitenkin jotenkin tajunnanvirtamaisen helppoa. Raskaita virkkeitä seuraavat lyhyet repliikinomaiset lauseet. 

"Karhuntaljojen välissä Raakel käpertyi Akselin syliin, se oli lämmin syli, ja hänkin oli kokonaan lämmin. Unen partaalla hän ajatteli olevansa karhu pesässään, naaraskarhu, hän nukkuisi yli talven, heräisi kevään valoon, ja hänen rinnoillaan lämpöisen pesän uumenissa olisi pieni lapsi, ihan pikkuruinen, unen aikana syntynyt, unen aikana rinnoille ryöminyt. - - 
Aksel, me saamme lapsen.
Tottakai, jossain vaiheessa.
Pian. Kesällä. Minä olen raskaana."

Raakel on ristiriitainen hahmo. Toisaalta hän on säälittävä, toisaalta lukija tuntee vahingoniloa hänen naiiviutensa takia. Niin makaa kuin petaa.
Ajattelin ensin laittaa tämän kirjan Helmet-haasteessa kohtaan kirja, jossa mennään naimisiin, ja sitten kohtaan kirja, jossa on monta kertojaa. Ääneenhän kirjassa pääsevät kertojana Raakelin lisäksi myös Selma ja Leea. Ilmiselvästi tämä on kuitenkin kohdan 47 kirja - täyttäähän se kahden haastekohdan kriteerit. 

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Seita Vuorela: Lumi

Sata suomalaista 2017 - osa 1

Seita Vuorelan postuumi , Vilja-Tuulia Huotarisen viimeistelemä teos Lumi (WSOY, 2016) kertoo teheranilaisesta Siamakista, joka asuu Pohjoisen maan Itäisessä lähiössä. Siamak on nyt viidentoista, ja Suomeen hän on muuttanut 6-vuotiaana. Kavereita Siamak ei kotiinsa kutsu, hän häpeää valtaväestön kodeista poikkeavaa kotiaan, joka on sisustettu itämaisilla matoilla. Häpeän kohteina lienevät myös hänen vanhempansa, isä, joka tuijottaa Lähi-idän uutisia, ja äiti, joka ei tunnu selviävän suomen kielellä asioinnista ilman lastensa apua.

Siamak ei kuitenkaan ole yksinäinen. Hänellä on ystäviä, ja on ollut tyttöystäväkin, Noora, joka osoittaa arvonsa Siamakille teoksen loppupuolella. Kaveripiirin ytimen muodostavat Siamakin pelikaverit. Siamak nimittäin pelaa jääkiekkoa. "Kunnioitus jätkäporukassa nojaa siihen, ettet sä ota vastaan päänaukomista, keneltäkään." Siamak on kuitenkin aina toisille jollakin tavoin vieras tai ainakin itse kokee sellainen olevansa.

Siamakin  elämä menee sekaisin, kun hänen vanhempansa lupaavat väliaikaisen kodin Atishalle, Siamakin lapsuudenystävälle, tytölle, joka on lähdettävä Iranista bloggaamisensa tähden. Siamak joutuu kahden tulen väliin. Hän ei halua huivipäistä tyttöä sotkemaan hänen kuvioitaan ja mainettaan kaveriporukassa. Toisaalta  hän kuitenkin potee omantunnon tuskia, kun jättää Atishan selviytymään yksin. Atisha tuo kuitenkin Siamakille ja hänen vanhemmilleen tuulahduksen uudenlaisesta persialaisuudesta. Tytön ei tarvitse alistua.

Tuoretta teoksessa on päähenkilöiden kansallisuus. Iranilaistaustaisista nuorista ei ole paljoa suomalaisessa kirjallisuudessa puhuttu. Toisaalta teoksessa viljellään suomalaisten stereotypioita. Maahanmuuttajia pidetään automaattisesti muslimeina, ja päivitellään näiden alkoholinkäyttöä ja sianlihansyöntiä. Teoksen loppukohtaus on epäuskottava. Teoksessa kulkee rinnakkaistarinana satu Lumikuningattaresta, joiden henkilöiden Atisha ja Siamak vertautuvat. Minusta satu jäi irralliseksi ja rikkoi teoksen tiiviyden. Fantasiapiirteet tuntuvät päälleliimatuilta.

Lumi-teoksella osallistun myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen. Helmet 2017 -lukuhaasteessa sijoitan sen kohtaan 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta. "´Jätkät luulee mua muslimiksi, jos toi huivipää roikkuu perässä. Mulla on ollut iso homma vierottaa ne siitä  harhaluulosta enkä mä rupea tuon muijan takia vesittämään sitä varsinkaan nyt, kun meillä on kevään tärkeet pelit edessä.´"

Sata suomalaista 2017 -kulttuurihaaste

Pomppivan ponin majatalosta nappasin kiinnostavan mutta melko työlään kulttuurihaasteen Sata suomalaista. Tavoitteena  on postata sata kertaa tänä vuonna suomalaiseen kulttuuriin liittyen. Katsotaan, miten naisen käy.


 

maanantai 2. tammikuuta 2017

Paflagonian perilliset

Sain ystävältäni vinkin mielenkiintoisesta kirjasta, jossa kiehtoviin kuviin yhdistyy tiedemiehen päiväkirja 1800-luvun alkupuolelta. Eihän tässä mitään ihmeellistä ole, vai mitä? No onpa hyvinkin. Päiväkirja koostuu venäläisen, tosin Ranskassa asuvan, Iax Agolaskyn muistiinpanoista Luoteis-Venäjän metsissä hänen toimiessaan ranskalaisen professori Moltiquen apulaisena. Tavoitteena on löytää huhuttu metsänkansa, jonka avulla Moltique pääsisi lukeutumaan uskottavien tiedemiesten joukkoon.


Kansa löytyykin, mutta kaikki ei mene Moltiquen suunnitelmien mukaan. Tämän Virve Sammalkorven Paflagonian perilliset - Iax Agolaskyn päiväkirjan säästyneet sivut -teoksen pohjana ovat Pekka Nikruksen Varjojen lapset -taidevalokuvat. Minusta kuvat ovat jollakin tavoin karmivia. Kuvien lapsilla on paljon eläimellisiä piirteitä - ihoa peittää paksu karvapeite, korvat ovat suipon hiirimäiset tai nenän sijaan lapsella onkin suden kuono. Iaxin päiväkirjamerkinnät kaikessa fragmentatiivisuudessaan ovat toimivia ja inhimillisiäkin. Tiedemiehen toiveet ja pelot tulevat esille.

Jotakin kiehtovaa teoksessa kuitenkin on. Se herättää ajatuksia toiseuden kohtaamisesta ja sietämisestä. Ihmisarvosta - ja voisi kai sanoa eläinarvosta. Mikä erottaa ihmisen ja eläimen? Mikä on nykypäivänä kohtalo lapsella, jonka ihoa peittää tumma karva? Sirkus?

Sijoitan tämän teoksen Helmet 2017 -lukuhaasteessa kohtaan 9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja.


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Laiha lukuvuoteni 2016

  Helmet-lukuhaaste 2016

  1. Ruuasta kertova kirja
  2. Matkakertomus David Nicholls: Yhtä matkaa
  3. Kirjassa rakastutaan Jyri Paretskoi: Shell´s Angles ja beibit
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman  Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
  6. Kirjastosta kertova kirja Johanna Venho: Kaukana jossain onnenmaa
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja Robert Goolrick: Luotettava vaimo
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Ralf Rothmann: Kuolema keväällä
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Hiraide Takashi: Kissavieras
  11. Sarjakuvakirja Anni Nykänen: Mummo 4
  12. Näytelmä
  13. Kirjan nimi on kysymys
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja Bea Uusma: Naparetki
  15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä
  17. Kirjassa juhlitaan Jojo Moyes: Jos olisit tässä
  18. Lastenkirja Mikin joulu
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi Anna Kortelainen: Siemen
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja 
  25. Kirjassa on yli 500 sivua Siri Pettersen: Odininlapsi
  26. Elämäkerta tai muistelmateos Asko Alanen: Leo Jokela - Vaatimaton sivuosien sankari
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja Kristina Ohlsson: Lotus blues
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja Lars Kepler: Vainooja
  30. Viihteellinen kirja Milja Kaunisto: Luxus
  31. Olympialaisista kertova kirja
  32. Kirjassa on myrsky Kate Morton: Kaukaiset hetket
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja
  34. Keskustelua herättänyt kirja
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä Sophie Kinsella: Kadonnut Audrey
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
  44. Kirjassa joku kuolee Lauri Mäkinen: Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja Tommi Kinnunen: Lopotti
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  48. Kirjassa on alle 150 sivua Kalle Veirto: The NEXT ONE
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja Nina George: Pieni kirjapuoti Pariisissa
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Muita luettuja:
John Williams: Butcher´s Crossing 
Siri Pettersen: Mätä
Siri Pettersen: Mahti
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua 
Minna Rytisalo: Lempi
Anna Jansson: Vääriin käsiin
Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet
Pajtim Statovci: Tiranan sydän 
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Kristina Ohlsson: Mion blues 
Kate Morton: Salaisuuden kantaja
Laura Lähteenmäki: Nutcase
Kaisa Haatanen: Ylipainolisämaksu (äänikirja)